Suomenlahden Uistelijat Ry:n jäsenet ovat aktiivisia viehekalastuksen harrastajia, jotka pyrkivät toiminnallaan edesauttamaan kalastuksen eettisten sääntöjen noudattamista, sekä omalta osaltaan toimimaan kalakantojen elpymisen ja säilymisen puolesta. Seura on osallistunut ja onnistunut omassa toiminnassaan Suomenlahden lohikannan elvyttämisessä alkuajoista saakka, ja osallistunut vuosia myös uhanalaisen meritaimenen elvyttämiseen istutuksilla, ja purojen kutupaikkojen kunnostuksilla Helsingin meri- ja rannikkoalueella.
Seuramme toiminta perustuu avoimeen kalastusharrastuksen kehittämiseen ja monipuolisiin tapahtumiin. Järjestämme jäsenillemme kalamiesiltoja, harrastukseemme liittyvää koulutusta sekä kalastustapahtumia. Perinteeksi on muodostunut vuosittain järjestettävä Helsinki Trolling Contest-lohenuistelukilpailu. Heittomiehille on oma Stadin Tane! -kilpailu. Oman seuracupin kilpailuissamme menestyäkseen on eduksi osata monipuolisesti hieman kaikkia uistinkalastuslajeja. Nuoria kalamiehiäkään ei ole unohdettu, vaan nuorisojäsenemme saavat erityistä huomiota omine tapahtumineen. Uudet jäsenet ovat tervetulleita, aktiivinen kalastus, ja innostus kalastusharrastusta kohtaan on riittävä syy tulla seuramme jäseneksi.
Suomenlahden Uistelijoilla on talkoovoimin ylläpidetty tukikohta saaressa Itä-Helsingin edustalla, Pihlajaluoto, josta hyvät kalavedet alkavat heti saaren rannoista. Loistava sijainti lähellä rantaa, kuitenkin ulkomeren ääressä tarjoaa yöpymis- ja saunomismahdollisuuksineen ainutlaatuisen tilaisuuden useammankin päivän kalareissuille myös kalakavereillesi. Saari on erinomainen paikka yhdessäoloon myös koko perheelle merellisessä ympäristössä. Nykyaikaiseen venekalustoon hyvin soveltuvat laiturit molemmin puolin saarta takaavat turvallisen ja helpon rantautumisen.
Seuramme henkeen kuuluu avoimuus. Konkarit opastavat vähemmän harrastaneita kalastuksen saloihin. Kaikki aktiiviset uistin ja vapakalastuksen harrastajat ovat tervetulleita seuramme jäseniksi. Jäsenyyttä voit hakea klikkaamalla Jäseneksi otsikkoa.