Siirry suoraan sisältöön

SUOMENLAHDEN UISTELIJAT Ry

Suomenlahden Uistelijat on aktiivinen ja osaava kalastusseura Helsingissä. Tarinamme alkoi uistelusta, tämän päivän jäsenemme kalastavat uistelun ja heittokalastuksen monilla välineillä ja tekniikoilla; raksit, pellit, perhot, vaaput, jigit ja jerkit, kaikki käy. Elektroniikkahuuma iskee ajoittain, perinteisiä merenkulun- ja luonnossa liikkumisen taitoja osataan ja arvostetaan.

Järjestämme kaikille avoimia Suomenlahti Trolling Contest sekä Stadin Tane! -kisoja, taitojamme koetellaan myös seuran omissa kisoissa. Jäsenemme ovat saavuttaneet kisamenestystä useana vuonna Itämerellä, Ahvenanmaalla, Suomenlahdella, sisävesillä, sekä pohjoisen joilla ja koskilla.

Seuralaisille ja vieraillekin on erilaisia tapahtumia kalastuksen parissa ympäri vuoden joko mantereella tai ainutlaatuisessa saaritukikohdassamme Pihlajaluodossa, myös junioriharrastajille sekä perheille. Osallistumme merilohien ja meritaimenten poikasistutuksiin, kutupaikkakunnostuksiin sekä Suomenlahden meriluonnon ylläpitoon talkoiden merkeissä. Vastuullinen kalastus on yksi tärkeistä arvoistamme.

Kaikki aktiiviset viehekalastajat ovat tervetulleita seuramme jäseniksi, mukavien kalakavereiden joukkoon. Tervetuloa sivuillemme!

Seura

Suomenlahden Uistelijat Ry:n jäsenet ovat aktiivisia viehekalastuksen harrastajia. Tapahtumat ovat monipuolisia ja vilkkaita. Lohikisojen lisäksi järjestämme vetouistelijoille ja heittokalastajille monenlaisia seurakisoja.

Tukikohta

Suomenlahden Uistelijoilla on saaritukikohta vailla vertaa Itä-Helsingin edustalla, Pihlajaluoto. Tukikohta tarjoaa oivat mahdollisuudet useammankin päivän kestäville kalareissuille. Hyvät kalavedet alkavat jo oman saaren rannoilta, ja avomeren ottipaikoille on lyhyet ajomatkat.

Etuja

Oma laituri mantereella Vuosaaren Ruusuniemessä. Mukavat kalakaverit neuvoineen ja vinkeineen, kalareissujen kasvavat kalasaaliit ja harrastuksessa kehittyminen. Jäsenille Vetouistelu -lehti. Yhteistyökumppaneilta alennuksia kalaromppeisiin yhteistilaustenkin merkeissä.